YLEISTIETOA KOULUSTAMME

Koulussamme on kolme luokkaa ja luokkakoko on 8 oppilasta, paitsi toiminta-alueittaisen opetussuunnitelman luokassa oppilasmäärä on kuusi.

Opetusperiaatteet:

Köpingin koulun tehtävänä on antaa perusopetusta pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin kuuluville oppilaille ja niille erityisopetukseen otetuille tai siirretyille oppilaille, jotka kehitysvammaisuuden, kehityksen viivästymisen, kielellisen alueen ongelmien, puheen ymmärtämis- ja/tai tuottamisvaikeuksien vuoksi tarvitsevat enemmän tukea oppimisessa.

Opetuksen lähtökohtana on turvata jokaiselle oppilaalle perusopetuslain edellyttämät mahdollisuudet kykyjensä mukaiseen oppimiseen. Opetusta järjestetään Vähänkyrön perusopetuksen opetussuunnitelman mukaisesti kunkin oppilaan henkilökohtaisessa opetuksen järjestämistä koskevassa suunnitelmassa (HOJKS) asetettujen lyhyen- ja pitkän aikavälin oppimistavoitteiden mukaan. Ne sovitaan erikseen kullekin oppilaalle HOJKS-keskusteluissa oppilaan huoltajien, koulun henkilökunnan ja mahdollisesta kuntoutuksesta vastaavien tahojen kanssa syksyllä. Suunnitelmaan voidaan tarvittaessa tehdä tarkistuksia ja muutoksia pitkin lukuvuotta. Koti ja koulu arvioivat yhdessä asetettujen tavoitteiden toteutumista lukuvuoden lopussa HOJKS-palautetapaamisessa, jossa käsitellään opetuksen ja oppimistulosten lisäksi myös koulun kasvatustyöhön ja kouluympäristöön liittyviä asioita. Samalla laaditaan alustavat suunnitelmat ja tavoitteet oppilaalle seuraavaa lukuvuotta ajatellen.

Opetuksen tavoitteena on oppilaiden kasvun ja kehityksen tukeminen siten, että he kykenevät omien resurssiensa mukaan mahdollisimman hyvin omaksumaan ja käyttämään jokapäiväisessä elämässä, jatko-opinnoissa, työelämässä ja vapaa-ajan toiminnoissa tarvittavia tietoja ja taitoja, sekä sopeutumaan mahdollisimman hyvin ympäröivään yhteisöön. Oppilaiden tulevaan työelämään otetaan tuntumaa 8. luokalla viikon ja 9. luokalla kahdella viikon mittaisella työharjoittelulla koulun ulkopuolella. Koulu järjestää yhteistyötä muiden oppilaitosten kanssa mm. yhteisen tuntiopettajan avulla, oppilasintegraation muodossa sekä vierailu- ja tutustumiskäynnein.

Opetustoiminnassa pyritään oppilaiden yhteistyötaitojen, sosiaalisuuden ja vuorovaikutuksen kehittymiseen siten, että jokainen oppilas oppii kunnioittamaan ja huomioimaan ympärillä elävien ihmisten yksilöllisyyttä, sekä oppii näin hyväksymään ihmisten erilaisuutta. Tärkeänä opetuksen tavoitteena on oppia kantamaan vastuuta ja oppia huolehtimaan sekä itsestään että muista. Tavoitteisiin pyritään järjestämällä oppilaille oppimistilanteita liittyen koulun arkipäivään (järjestäjän tehtävät, pöydän kattamiseen osallistuminen vuorollaan jne).

Opetustavat:

Opetus järjestetään pääsääntöisesti luokkaopetuksena, tarvittaessa myös pienryhmäopetuksena sekä yksilöopetuksena, oppilaan taidot, oppimisen tavoitteet ja osaaminen huomioiden.

Kuntoutuspalvelut:

Oppilaat saavat koulun ulkopuolisina kuntoutuspalveluina puhe-, toiminta-, musiikki-, ratsastus-, ja fysioterapiaa kunkin oppilaan kuntoutussuunnitelman mukaisesti. Terapiat pidetään pääsääntöisesti kouluajan ulkopuolella.

Aamu- ja iltapäiväkerho:

Perusopetuslain mukaista aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään Tervajoen ja Köpingin koulun yhteisessä Karusellissa. Pääasiallisen toimitilana on koulujen keskellä sijaitseva luokkatila, johon on oma sisäänkäynti koulujen sisäänkäynnin välissä. Muut käytössä olevat tilat ovat liikuntasali, puutyö- ja atk-luokka, sekä molempien koulujen luokkatilat tarpeen mukaan.

Karusellissa toimii vastaavana ohjaajana koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajan ammattitutkinnon suorittanut henkilö, avustajia Köpingin koulun puolelta tarpeen mukaan sekä Tervajoen koulun kouluavustaja.

Aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestetään koulun työvuoden mukaisesti arkipäivisin. Loma aikoina toimintaa ei ole tarjolla.

Oppilashuoltotyöryhmä:

Koulun oppilashuoltotyöryhmään kuuluvat opettajat, kouluterveydenhoitaja ja koululääkäri, sekä tarvittaessa kunkin oppilaan kuntoutuksesta vastaavat tahot. Oppilashuoltotyöryhmä kokoontuu vähintään kerran vuodessa ja aina tarvittaessa.