Viheralueet

Viheralueiden suunnittelusta toteutukseen - tavoitteet

Kaavoitus ohjaa maankäyttöä ja yleispiirteistä viheralueiden suunnittelua. Yleiskaavatasolla suunnitellaan koko kunnan viheraluejärjestelmää, jonka osoittamia suuntaviivoja tarkennetaan asemakaavoissa. Kaavoitustyössä otetaan huomioon maisemarakenne- ym. luontoselvityksiä yleis- että asemakaavaa varten.

Teknisen osaston pyrkimyksenä on yhtäältä kehittää kaavoitusprosessia siten, että asemakaavoihin tultaisiin laatimaan viheralueiden esisuunnitelmia ja viheralueiden hoitoluokituksia. Viheralueiden esisuunnitelmat ja hoitoluokituskartat pyrittäisiin asettamaan nähtäville kyseisen asemakaavan nähtäville panon yhteydessä. Toisaalta parhaillaan selvitetään ympäristötyön suunnittelu- ja toteutusresurssien määrää ja organisointitapoja.

Viheralueet muodostavat yhdyskuntarakenteen selkärangan ja toimivat keskusta ja taajama-asutuksen keuhkoina. Viheralueiden hoitaminen ja uudistaminen virkistystä, elämyksiä ja biologista monimuotoisuutta ajatellen, sekä osana Wähänkyrön pitäjän historiallista kulttuuriperintöä on erityisen tärkeää.

Viheralueiden kehittäminen ja ylläpito

Vähänkyrön kunnan viheralueiden kehittämisestä vastaa puutarhuri Heli Amper. Viheralueiden ylläpidosta, nurmityöstä vastaavat yrittäjät.

Vähänkyrön kirkonkylän ja Merikaarron asemakaava-alueet ja kunnan hoidossa olevat nurmialuetyöt

  •   JH-Monipalvelu Oy, puh. 040 743 3636

Vähänkyrön Tervajoen asemakaava-alue ja kunnan hoidossa olevat nurmialuetyöt

  •  PM-Kiinteistöhuolto ,puh. 044 542 2278