Tekninen hallinto
Yhteystiedot
1. Toiminta-ajatus
Teknisen hallinnon toiminta-ajatuksena on huolehtia teknisen lautakunnan asioiden suunnittelu-, valmistelu- ja täytäntöönpanotehtävistä sekä muista osaston hallintotehtävistä.
Teknisen hallinnon tavoitteena on aikaansaada teknisen toimialan palvelutuotannolle edellytykset tulokselliseen toimintaan, valtuuston asettamien tavoitteiden toteuttamiseksi tarjoamalla toiminnan tueksi ammattitaitoista hallinto- ja kehittämispalvelua.
1.1 Visio
Teknisen toimen visio kertoo millaista ympäristöä haluamme tehdä, ja miten tähän tavoitteeseen päästään. Vision tarkoituksena on antaa päivittäiselle toiminnalle tarkoitus: teenkö tehtäväni niin, että tavoite tai tavoitteet toteutuvat.
Valtuuston asettamien pitkän tähtäimen tavoitteiden muuttuessa, tavoitteiden saavuttamisen myötä, luodaan uudet tavoitteet. Voidaan todeta, että näkemys tavoitetilasta elää ja kehittyy. Visio on osa kokonaisvaltaista näkemystä miten toimitaan.
Teknisen toimen visio tiivistyy lauseeseen: YHDESSÄ ELÄVÄÄ
1.2 Arvot
Teknisen toimen arvot kertovat miten osaston johto toimii suhteessa henkilöstöön, miten osasto toimii suhteessa teknisen alan palveluita tuottaviin yrityksiin ja yrittäjiin, sisäisiin ja ulkoisiin asiakkaisiin. Arvot ovat kuin jyvän ydin, johon kasvu ja toiminnan kehittyminen perustuvat. Arvot ovat:
Arvot luovat perustan yhdessä kasvamiseen, ja edistävät vision tavoittamista. Kun arvojen voidaan kuvata olevan tulevaisuuden siemenen ydin (kuva), on henkilöstö sen tärkein, ulospäin arvot näkyväksi tekevä kontaktipinta.
Kunnanvaltuusto on asettanut strategisen tavoitteen 15.12.2005 § 88: "kunta koetaan hyväksi työnantajaksi". Teknisen toimen arvot ovat vastaus tavoiteasetantaan. Näillä päivittäistä päätöksentekoa tukevilla arvoilla tavoitteeseen päästään.
1.3 Tulosalueet ja tavoitteet
Siinä missä yksityisellä sektorilla omistaja tekee päätöksen millä toimialalla yritys toimii ja mitä tehden, on Vähänkyrön kunnanvaltuusto 13.11.2006 § 95 vahvistanut teknisen toimen tulosalueet. Tulosalueet ovat:
Tulosalueiden tulos luodaan asiakkaiden kanssa yhteistyöllä. Tavoitteet asettaa kunnanvaltuusto. Näiden lisäksi osaston sisäiset toiminnan kehittämisen tavoitteet ovat:
Asiakaspalvelu on avointa ja tiedottavaa. Sisäisten ja ulkoisten asiakasryhmien tarpeet ymmärretään. Kilpailukykymme perustuu vuorovaikutteisuuteen, ympäristöystävällisyyteen ja laatuun: sisäisen asiakkaan toiminta tunnetaan, ja asiakkaan toimintaa voidaan tukea.
Toiminnassa hyödynnetään uutta teknologiaa. Toimitilojen tehokkaan käytön varmistamme asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksessa. Tarpeettomista ja vähäkäyttöisistä tiloista luovutaan. Toimimme aktiivisesti alueellisten palveluiden kehittäjänä.
1.4 Organisaation toimintamalli
Tulosten saavuttamista mitataan henkilöstötyytyväisyydellä, asiakastyytyväisyydellä, kuntaparivertailuilla, talouden tavoitteiden saavuttamisella osavuosikatsauksessa ja tilinpäätöksessä. Osaston toimintaa, tuloksia, tulevia tapahtumia ja teemoja käydään lävitse joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina ellei toisin ilmoiteta. Tiedotustilaisuuksista vastaa tekninen johtaja.
1.5 Tuloksia