Vesihuoltolaitos tiedottaa
HAJA-ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINNIN YLEISSUUNNITELMA
Vesihuoltolaitos on toteuttanut yhdessä Aluetekniikka Oy:n kanssa yleissuunnitelman haja-asutusalueiden viemäröinneistä. Länsi-Suomen ympäristökeskukselle on ilmoitettu tulevista hankkeista.
Hankkeiden laajuudet tulevat perustumaan kohteittain tarkentuviin rakennussuunnitelmiin. Hankkeiden toteuttaminen edellyttää yhtäältä kunnanvaltuuston hyväksyntää viemärilaitoksen toiminta-alueiden laajentamisesta, ja toisaalta ympäristökeskuksen avustuksien hakemista rakentamista edeltävänä vuonna.
Yleissuunnitelma perustuu Kirkonseudun, Merikaarron ja Tervajoen osayleiskaavojen sekä Vesihuoltolaitoksen vuonna 2004 kunnanvaltuustossa hyväksyttyyn kehittämissuunnitelman linjauksiin.